Jaahas, uusi vuosi uudet kujeet.
On tässä viimeinen kevät opiskelujen osalta meneillään, ja pikku hiljaa pitäisi tietää mistä sitä lopputyötä haluaisi tehdä. Oikeastaan ajatus kypsyi jo josksu kesällä mielessä, ja nyt syksyn ajan sitä on jo hieman pureskellut sopivaan muotoon. Todennäköisesti se tulee jossakin määrin pyörimään viimeisen vajaan vuoden aikana kuvaamieni asioiden ympärillä, mutta ehkei vielä ole tarvetta paljastaa kaikkea.. ;)
Lopputyö ei ole ainoa asia josta pitäisi lähiaikoina tehdä päätöksiä, nimittäin jos sitä aikoisi ensi kesänä jotain duuniakin tehdä, olisi nyt jo hyvä aika laittaa hakulappuja menemään.. Nyt vain sattuu asian laita olemaan niin että heinäkuussa kutsuu Suomen valtio, intti siis. Eihän siinä mitään, itselleni se ei ole ongelma, mutta mitenkäs ne mahdolliset kesätyönantajat, vain kuukauden ajan kuvia räpsivä tyyppi ei välttämättä ole niitä houkuttelevimpia ehdokkaita. Noh, eipä se kesäduuni mikään pakkojuttu itselle ole, hyvin viihdyn ilmankin (jos rahalle ei ole tarvetta).
Jos siis duunia ei tulisi tehtyä, menisi kesäkuu varmastikin katukuvia räpsien, ja ehkä jopa jonkinlaisen reissun merkeissä, ainakin nyt tekisi mieli lähteä jonnekin täältä (vihdoinkin) kylmästä Suomesta. Ehkäpä jonkinlainen liftimatka Keski-Eurooppaan voisi olla mahdollinen, viime kesän reissulla tehty pikainen yöpyminen Budapestissa jätti paikasta mukavan kuvan mieleen. Myöskin Pariisissa olisi joskus mukava käydä.. EIkä nyt tuollainen ulkomaanreissu ainoa vaihtoehto ole, kyllä ihan Suomen sisällä kulkeminenkin kiinnostaisi, Pohjanmaa ja Lappi kun ovat aika tuntemattomia paikkoja itselleni.
Lisäksi tässä olisi jo hyvä miettiä myös intin jälkeisiä aikoja, nimittäin jos jatkokoulutusta tekisi mieli niin nyt olisi hyvä aika hakea. Piitäisi vaan osata päättää mitä joskus vuoden parin päästä haluaisi tehdä.. Vaikeata se tälle omalle valintoja inhoavalle päälle on.
Kun tuo vuosikin ehi jo vaihtua niin laitetaanpas jokin siihen liittyvä kuva nyt. Tai oikeastaan kuvat:

ps. miksi koulujuttujen tekeminen on niin vaikeata, nytkin oli tarkoitus kirjoittaa lopputyösuunnitelmaa, mutta tässä sitä vaan blogia täydennellään..